tiistai, 17. maaliskuu 2009

Maailmalle kuukausiksi

Olen miettinyt kauan ja tullut siihen päätökseen, että nyt aletaan säästämään. En kuitenkaan aio säästää mihinkään turhiin tavaroihin tai vastaaviin vaan pitkään reissuun.

Koko elämäni on sitä, että poden matkakuumetta ja harvemmin se hellittää. Nyt tilanne on muodostunut täysin mahdottomaksi. Yritän lievittää kuumetta pienillä reissuilla (kuten tuleva reissu Pietariin), mutta tarvitsen pidemmän kuurin. Matkan kestoksi ajattelen vähintään neljä kuukautta.

Reittiä en ole suunnitellut, mutta tavoitteena on jättää Eurooppa väliin (ainakin suurimmilta osin) ja siirtyä suoraan muille mantereille. Ehdottoman pakollisia kohteita ovat:

1. USA: New York, Los Angeles ja osavaltiosta Florida, jossa on pakko päästä käymään Miamissa (CSI Miamin tapahtumat sijoittuu sinne), Orlandossa (Nasan avaruusasemalla) ja Disney Landissa.

2. Kuuba on ihan välttämätön kohde. Matkaoppaassa oli juttu: "Fidel Castron jäljissä". Minäkin niitä jäkiä haluan seurata.

3. Mexico

4. Brasilia: Haluan kokea sademetsän ja päästä Rio De Janeiroon (Ostap Benderin unelmien kaupunki, jonne hän ei ikinä päässyt)

5. Afrikka (pient yleistystä valtiosta maanosaan): Savanni ja Vicorian putoukset, Etelä-Afrikka.

6. Seychellit

6. Australian itärannikko

7. Uusi-Seelanti: kaikki extreme-lajit on koettava upeissa maisemissa

8. Japani: Tokio, mutta myös muuta maata.

9. Sri Lanka

10. Intia: Ainakin Delhissä pitää käydä

11. Kiina: Hong Kongista on paljon kuultu, mutta vähän nähty (Emmanuel Carrerén kirjoittamassa kirjassa "Viikset" päähenkilö seikkaili myös Hong Kongissa.)

12. Tiibettiin olen halunnut jo muutamia viikkoja. Ajattelin valaistua siellä. Lisäksi on tuettava tiibettiläisiä yöpymällä tiibettiläisissä hotelleissa ja syömällä tiibettiläisten ruokaa (huom. EI KIINALAISTA!)

13. Kirgisia: Haluan nähdä sen pelin, jossa elävän lampaan pää leikataan katsojien silmien edessä. Päätä käytetään "pallona" ja loppu lampaan ruumiista sijoitetaan keskelle kenttää. Lammas pitää saada kokonaisena maaliin. Tehtävä kuuluu pelaajille hevosten selässä, ja ilman hevosia olevat pelaajat potkivat ja tönivät sitä pelaaja, jolla on "pallo". Lopuksi pelilammas syödään. Nam!

Seuraavaksi kysyn, kuka on kiinnostunut lähtemään myös seikkailuun (koko seikkailuun tai vain osaan). Itse aion säästää nyt muutaman vuoden ajan, että voin sitten pitää kesken opintojen välivuoden ja lähteä matkaamaan (säästötili hankitaan ja elämästä tulee rankkaa säätöjen takia). Oletko sinä valmis säästämään? Jos haluat tulla mukaan kerro omat ns. pakollisia matkakohteet. Jos et tule, niin kerro toki matkavinkkisi Euroopan ulkopuolelta.

tiistai, 17. maaliskuu 2009

Uutta ja ennen kokematonta

Olen palannut blogin pariin. Ja elämä ei voi näyttää paremmalta (tai kauheammalta) tällä hetkellä. Juttujen laadusta ei ole takeita, mutta jos nauttii tarinoistani yleensä, niin nautitte myöskin tästä. Kirjoittamista tärkeämmäksi nousee toiminnan herättäminen ihmisissä. Mietitte varmaan, mitä toimintaa. Noh, ensimmäinen toimintapyyntö tulee jo seuraavassa tekstissäni.